Säännöt

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Software Finland ry, jota näissä säännöissä kutsutaan Yhdistykseksi. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialue koko Suomi.

2 § Tarkoitus

Yhdistyksen tarkoitus on varmistaa Suomen yritysten edelläkävijyys ja jäsenyritysten kilpailukyky globaalissa kilpailussa. Yhdistyksen aatteellisena periaatteena on edistää suomalaista yhteiskuntaa digitalisoitumisessa. Lisäksi yhdistyksen tarkoitus on toimia jäsenten yhdyssiteenä ja toimia jäsenten toimintaan liittyvien yleisten ja yhteisten intressien hyväksi.

3 § Toimintamuodot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Yhdistys harjoittaa toimialansa yleishyödyllistä tutkimus­, tiedotus­ ja valistustoimintaa, tekee esityksiä ja aloitteita sekä pitää yhteyttä koti­ ja ulkomaisiin alan yhteisöihin. Yhdistys järjestää jäsenilleen koulutus­, kehittämis­, esitelmä­ ja keskustelutilaisuuksia. Lisäksi Yhdistys järjestää jäsenille tarkoitettua toimintaa kumppanien kanssa.

4 § Jäsenyys

Yhdistyksen jäseniä ovat:

a) varsinaiset jäsenet

b) lisäjäsenet

c) kumppanijäsenet

d) kunniajäsenet.

Jäseneksi valitsemisen suorittaa hallitus. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö, yritys, yhteisö tai säätiö, joka on hakenut jäsenyyttä. Jos varsinaista jäsenyyttä hakee yritys, yhteisö tai säätiö, niin tällöin yritystä, yhteisöä tai säätiötä edustaa se, jolla on siihen edustamisoikeus. Vain Yhdistyksen varsinaisilla jäsenillä on äänioikeus yhdistyksen kokouksissa.

Yhdistyksen lisäjäseneksi voidaan hyväksyä muut varsinaisten jäsenten kanssa samassa yrityksessä, yhteisössä tai säätiössä työskentelevät, jäsenyyden ehdot täyttävät henkilöt. Lisäjäsenillä on puhe-­ ja läsnäolo-­oikeus yhdistyskokouksissa. Henkilöiden tulee hakea lisäjäsenyyttä yhdistyksen hallitukselta.

Yhdistyksen kumppanijäseneksi voidaan hyväksyä Yhdistyksen pyrkimyksiä tukeva yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö. Kumppanijäsenillä ei ole läsnäolo-­oikeutta yhdistyksen kokouksissa.

Yhdistyksen kunniajäseneksi voi yhdistyksen hallitus kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut yhdistyksen toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä. Kunniajäsenillä on puhe­ ja läsnäolo­-oikeus yhdistyksen kokouksissa.

Jäsen voi erota Yhdistyksen jäsenyydestä joko ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisensa Yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Jäsen on velvollinen suorittamaan jäsenmaksun siltä vuodelta jolloin ero tapahtuu.

Yhdistyksen jäsen, joka ei noudata Yhdistyksen sääntöjä tai päätöksiä tai muuten toiminnallaan vahingoittaa Yhdistyksen etuja, voidaan erottaa Yhdistyksestä. Jäsen voidaan myös erottaa, mikäli hän kehotuksesta huolimatta laiminlyö jäsenmaksun suorittamisen tai mikäli hän ei täytä enää Yhdistyksen jäsenyyden ehtoja. Jäsenen erottamisesta päättää hallitus.

Jäsenet suorittavat Yhdistykselle liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun. Maksujen suuruudesta päättää yhdistyksen syyskokous erikseen kullekin jäsenryhmälle. Kunniajäseniltä ei peritä liittymis­- ja jäsenmaksuja.

5 § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus. Yhdistyksen syyskokous valitsee hallituksen, johon kuuluu puheenjohtaja ja neljästä kahteentoista (4­-12) Yhdistyksen varsinaisista jäsenistä valittavaa jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi kestää syyskokouksesta seuraavan kalenterivuoden.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii.

Hallituksen kokoukseen voi etäosallistua tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen tai sähköpostin avulla, mikäli hallitus päättää tästä mahdollisuudesta. Tällaisesta kokouksesta tulee laatia pöytäkirja kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettavaksi.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään kolme sen jäsenistä ja joko puheenjohtaja tai hänen poissa ollessaan varapuheenjohtaja on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni ja vaaleissa arpa.

Hallituksen tehtävänä on huolehtia Yhdistyksen hallinnosta ja toiminnan järjestämisestä, käsitellä jäsenhakemukset, pitää luetteloa Yhdistyksen jäsenistä sekä valmistella Yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat. Hallitus voi asettaa avukseen toimikuntia, joiden tehtävät, kokoonpanon ja toimivallan se määrää.

6 § Toimitusjohtaja

Yhdistyksellä voi olla toimitusjohtaja, jonka tehtävistä ja valtuuksista päättää hallitus. Hallitus nimittää ja erottaa yhdistyksen toimitusjohtajan.

7 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai toimitusjohtaja, kaikki yksin. Hallitus voi myös oikeuttaa muun henkilön kirjoittamaan Yhdistyksen nimen yksin.

8 § Yhdistyksen tilien hoito

Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilit sekä hallituksen laatima toimintakertomus ja muut tarpeelliset tilinpitoa ja hallintoa koskevat asiakirjat on annettava Yhdistyksen tilintarkastajalle vähintään kuukautta ennen yhdistyksen kevätkokousta hallinnon ja tilien tarkistamista varten.

Tilintarkastajan tulee antaa yhdistyksen kevätkokoukselle osoitettu kirjallinen lausuntonsa hallitukselle Yhdistyksen hallinnon ja tilien tarkastuksesta viimeistään kaksi viikkoa ennen yhdistyksen kevätkokousta.

9 § Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Yhdistyksen kokous kutsutaan koolle Yhdistyksen hallituksen toimesta vähintään 14 päivää ennen kokousta Yhdistyksen jäsenille lähetettävällä kirjallisella kutsulla tai sähköpostitse niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa yhdistykselle. Jäsenet vastaavat itse yhteystietojensa ajantasaisuudesta.

10 § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen päättävänä elimenä toimii yhdistyksen kokous. Kokous on päätösvaltainen, jos se on sääntöjen mukaan koolle kutsuttu.

Yhdistyksen syyskokous pidetään syyskuun 1. ja joulukuun 31. päivien välisenä aikana ja siinä käsitellään seuraavat asiat:

1) Esitetään ja vahvistetaan hallituksen esitys seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaksi, talousarvio sekä liittymis­ ja jäsenmaksujen suuruudet.

2) Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet.

3) Valitaan tilintarkastaja. Jos varsinaiseksi tilintarkastajaksi valitaan KHT­ tai HTM­yhteisö, varatilintarkastajaa ei valita. Jos varsinaiseksi tilintarkastajaksi valitaan luonnollinen henkilö, valitaan lisäksi yksi varatilintarkastaja.

4) Valitaan Yhdistyksen edustajat ja ehdokkaat niiden yhteisöjen hallintoelimiin, joissa Yhdistys on jäsenenä.

5) Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Yhdistyksen kevätkokous pidetään huhtikuun 30. päivään mennessä ja siinä käsitellään seuraavat asiat:

1) Esitetään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunto

2) Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille tai muista toimenpiteistä, joihin vuoden kuluessa pidetty hallinto ja tilit antavat aihetta.

3) Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Ylimääräinen yhdistyskokous on kutsuttava koolle, kun Yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään 1/10 Yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti erikseen ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii. Kokous on pidettävä kuukauden sisällä siitä, kun pyyntö on toimitettu Yhdistyksen hallituksen tietoon.

Jäsen voi saattaa asiansa Yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle hyvissä ajoin, niin että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

Yhdistyskokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Varsinaisen jäsenen äänivaltaa voi käyttää valtakirjalla toinen Yhdistyksen varsinainen tai lisäjäsen.

Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei näissä säännöissä asiasta muuta todeta. Äänten mennessä tasan kokouksen puheenjohtajan ääni ratkaisee ja vaaleissa ratkaisee arpa.

Yhdistyksen kokoukseen voi myös etäosallistua tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla, mikäli hallitus päättää tästä mahdollisuudesta. Tällöin vain reaaliaikainen etäosallistuminen kokouksen aikana tulee kysymykseen. Etäosallistumisen mahdollisuus ja sen toteutustapa ilmoitetaan kokouskutsussa.

Jos päätösvaltaa on käytetty tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla, hallituksen on huolehdittava siitä, että menettelystä päätöksenteossa, äänten laskennasta ja sen tuloksesta sekä tehdystä päätöksestä laaditaan päivätty ja hallituksen puheenjohtajan allekirjoittama selvitys.

11 § Sääntöjen muuttaminen ja Yhdistyksen purkaminen

Näiden Yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta päättää yhdistyskokous.

Päätöksen hyväksymiseksi vaaditaan vähintään 3/4 annetuista äänistä.

Päätökseen, joka tarkoittaa Yhdistyksen purkamista, vaaditaan 3/4 yhdistyskokouksessa annetuista äänistä sekä päätöksen vahvistamiseen vähintään kuukauden kuluttua pidettävässä yhdistyskokouksessa samansuuruisella äänten enemmistöllä.

Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai Yhdistyksen purkamisesta. Jos Yhdistys purkautuu, luovutetaan sen varat viimeisen purkamisesta päättävän yhdistyskokouksen päätöksen mukaan rekisteröidylle Yhdistykselle, jonka tarkoitus vastaa Yhdistyksen tarkoitusta tai on tätä tarkoitusta lähellä.

12 § Muut määräykset

Muissa kohdin noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain määräyksiä.