28.11.2019

”Digitaalinen insinööritoimisto” Vuoden Ohjelmistoyrittäjäksi – Nitor on kasvanut komeasti softa-alan huippukireässä kilpailussa

Suomen vahvasti kasvavan ohjelmistoalan tärkeimmän palkinnon saa tänä vuonna Nitor. Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2019 on ansainnut tittelinsä panostamalla hienoin tuloksin asiakastyytyväisyyteen ja henkilöstötyytyväisyyteen. Nitor on kasvanut kannattav

Suomen vahvasti kasvavan ohjelmistoalan tärkeimmän palkinnon saa tänä vuonna Nitor. Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2019 on ansainnut tittelinsä panostamalla hienoin tuloksin asiakastyytyväisyyteen ja henkilöstötyytyväisyyteen. Nitor on kasvanut kannattavasti ja nopeasti, mutta maltilla. ”Nitor on luonut omanlaisensa voittavan kulttuurin ja menestynyt tiukassa kilpailussa erinomaisesti”, kiittää Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2019 -palkinnon voittanut Nitor on ollut jo vuosia varteenotettava menestyjä.

”Nitor on alusta asti kasvanut kannattavasti ja tehnyt tulosta monia kovia kilpailijoitaan paremmin. Nitor erottuu omalla tavallaan ja todella positiviisesti. Toimitusjohtaja Matti Vilmin johdolla Nitor on luonut itselleen voittavan kulttuurin ja menestynyt tiukassa kilpailussa erinomaisesti”, kertoo palkinnon perusteista Rasmus Roiha, Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja.

Nitor liittyy erittäin arvostettuun joukkoon. Viime vuonna Vuoden Ohjelmistoyrittäjäksi valittiin Kristo Ovaska, ensimmäinen Vuoden Ohjelmistoyrittäjä oli vuonna 1999 Risto Siilasmaa ja siinä välissä palkinnon on pokannut toinen toistaan hienompi menestyjä.

”On suuri kunnia saada ottaa vastaan tällainen tunnustus. Lista aiemmista voittajista on todella vakuuttava ja merkityksellinen suomalaisen yrityselämän kannalta laajemminkin”, kiittää Vilmi.

Nitor määrittelee itsensä digitaaliseksi insinööritoimistoksi. Menestyksen takana ovat tyytyväiset työntekijät, joiden laadukas kädenjälki on pitänyt yli 100 miljoonan euron liikevaihtoa tekevät asiakkaat tyytyväisinä.

Digitaalinen insinööritoimisto – aikuiset asialla

”Lähtökohtamme on se, että olemme nimenomaan asiantuntijayritys ja luomme toimintaan oman viitekehyksemme. Digitaalinen insinööritoimisto tarkoittaa sitä, että olemme ohjelmistotalo, jossa aikuiset ammattilaiset rakentavat kriittisiä järjestelmiä liiketoiminnalle. Tuloksia syntyy, kun kaikilla on mahdollisuus kehittyä ammattilaisina ja kaikki ovat osa hyvää tiimiä”, tiivistää Vilmi.

Nitorin henkilöstöllä on keskimäärin 10 vuoden kokemus alalta. Luovuutta ruokitaan tarjoamalla kaikille työntekijöille vuodessa kuukausi työaikaa itsensä kehittämiseen yhdessä muiden nitorilaisten kanssa. Tulokset puhuvat puolestaan: Nitor on kasvanut runsaassa kymmenessä vuodessa vajaasta miljoonasta yli 25 miljoonan euron liikevaihtoon.

”Nitor tekee suuren vaikutuksen kovalla menestyksellään tällä alallamme, jossa vastassa ovat monet muut maailmanluokan suomalaiset softayritykset. Kun katsoo Nitorin asiakaskuntaa ja tuloskehitystä niin ei voi kuin nostaa hattua Matille, jonka johdolla nämä saavutukset ovat tulleet. Onnistumisten takana on päämäärätietoinen yrittäjyys ja totta kai myös yrittäjän eli Matin oma persoona. Hänellä on ollut silmää ja sydäntä rakentaa voittajayritys nopeasti, mutta silti hötkyilemättä”, arvioi toimitusjohtaja Roiha Nitorin monia menestyseväitä.

Vuoden ohjelmistoyrittäjän valitsivat yhdessä Ohjelmisto- ja e-business ry:n hallitus ja Talouselämä-lehti.

Lisätiedot:

Rasmus Roiha, Ohjelmisto- ja e-business ry, toimitusjohtaja, 0400 180 434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi

Matti Vilmi, Nitor, toimitusjohtaja, 045 656 3001, matti.vilmi@nitor.com

Tule

Mukaan

Software Finland ry:n jäsenenä liityt elinvoimaiseen softa-alan yhteisöön, jossa opit huippuosaajilta, pääset jakamaan kokemuksia muiden yrittäjien ja johtajien kanssa, sekä kasvattamaan bisneksen kannalta elintärkeää verkostoasi.